Jääkausi on virallisesti ohi. Kyllähän tuolla tuli pyörittyäkin, muutama viikko pidempään mitä viime vuonna.
Eilen saapui postissa DLG. Pitkään olen tuollaisen hankkimista miettinyt, mutta kun ovat niin pirkuleen kalliita (mielestäni tuollainen tikku + siipi ei ole 4-500e arvoinen) eikä niitä oikein kotomaasta tahdo saadakaan. No, tilasin Fling DL:n Silshopista. Mutta samana päivänä oli lennokit netissä käytetty Elf Mini DLG myynnissä. Menin ostamaan sitten sen ja peruin Silshop tilauksen. Kävi kuitenkin niin ettei siihen peruutukseen reagoitu millään tavalla enkä saanut ketään liikkeestä kiinni, joten se Fling tuli sitten myös postiin. Sain sen kaupattua kaverille joten ei tarvitse takaisin lähetellä.
Illalla kävin jo pikaisesti testaamassa miltä se DLG tuntuu, oli muuten lentovalmis kunhan laittoi vaan vastarin ja akun paikoilleen. Keli oli todella surkea, hieman vettäkin tihuutti mutta kokeilemaan oli päästävä. Ensin muutama trimmiheitto ja sitten sivulta heilautus ilmaan. Vaatii vähän korkkarille työntöä heittovaiheessa, muuten lähtee liian pystyyn ylös. Kyllähän se pentele liitää, vaikkakin keli oli mitä oli niin silti liiteli jonkun aikaa. Kunhan tulee paremmat kelit niin täytyy mennä parempaan paikkaan heittelemään konetta ilmaan. Aika helposti saa tuotua takaisin omaan käteen laskuun.












